Aluevaalit 2022 & lastensuojelu

Aluevaaleissa äänestetään jokaisen suomalaisen kannalta keskeisistä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluista, jotka siirtyvät hyvinvointialueiden järjestettäväksi 1.1.2023. Sosiaalialan ammattilaisena kiinnostukseni sote-uudistuksen valmistelussa, ja tulevissa vaaleissa, on keskittynyt sosiaalihuoltoon. Sosiaalihuollon sisällä kiinnostuksen kohteeni liittyy lapsiin, nuoriin ja perheisiin sekä erityisesti lastensuojeluun.

Sosiaalialan ammattilaiset ovat jo pitkään kantaneet huolta siitä, että sosiaalihuollon erityiskysymykset tulevat ohitetuiksi tai niitä ei osata ottaa huomioon sote-uudistuksessa riittävällä tavalla [1]. Käytännössä sosiaalisen unohtuminen näkyy laajalla skaalalla uudistukseen liittyen aina aluevaalien viestinnästä kansallisten strategioiden tavoitteiden saavuttamatta jäämiseen [2, 3].

Lasten, nuorten ja perheiden tilanteista sekä lastensuojelusta käydään julkista keskustelua. Näissä keskusteluissa esitetty huoli näkyy kuitenkin vähäisissä määrin konkreettisina tekoina poliittisessa päätöksenteossa. Olen aikaisemmassa kirjoituksessani tarkastellut poliittisten puolueiden perusdokumentteja aikeenani selvittää, löytyisikö sieltä syitä lasten ja nuorten ohittamiselle päätöksenteossa [4]. Oma tarkasteluni, sen rajatun aineiston ja aineiston eroavaisuuksien takia, ei juuri tuottanut tulosta. Sen sijaan Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlan tilaamassa tutkimuksessa tulokset olivat selviä: lapsista ja lasten hyvinvoinnista puhutaan vaalien yhteydessä erittäin vähän [5]. Kun puhetta lapsista ja lasten hyvinvoinnista on yleisellä tasolla vähän, jää erityisesti vähemmistöihin kuuluvien lasten asiat vielä vähemmälle.

Lastensuojelu poliittisten puolueiden vuoden 2022 aluevaaliohjelmissa

Sosiaali- ja terveydenhuolto muodostavat koko valtion budjetista merkittävän osan. Karkeasti jaoteltulta sosiaalihuollon osuus kaikista kuluista on seitsemän, erikoissaairaanhoidon niin ikään seitsemän ja perusterveydenhuollon 3,5 miljardia euroa vuosittain. Yhteensä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ovat siis 17,5 miljardin euron panostus ihmisten hyvinvointiin vuodessa [6]. Lastensuojeluun panostetaan noin 1,25 miljardia euroa vuodessa, joka vastaa reilua 7 % koko sosiaali- ja terveydenhuollon menoista [7]. Lastensuojelun menoista noin miljardi käytetään lastensuojelun sijaishuoltoon.

Vähintään taloudellisesta näkökulmista olisi perusteltua olla kiinnostunut aluevaaleista. Perusteltua olisi myös se, että sosiaalihuollon roolia, joka vastaa lähes puolta koko sote-budjetista ja lastensuojelua, joka vastaa seitsemää prosenttia tuosta kokonaisuudesta ei unohdettaisi. Miten sosiaalihuoltoon kuuluva lastensuojelu sitten konkreettisesti näkyy puolueiden vaaliohjelmissa:

SDP

SDP:n aluevaalivaliohjelmassa lastensuojelu löytyy oman otsikkonsa alta [8]:

Turvataan toimiva lastensuojelu

Ennaltaehkäisevillä palveluilla ja varhaisessa vaiheessa annetuilla tukitoimilla estetään suurempien ongelmien syntymistä ja vähennetään kodin ulkopuolisten sijoitusten tarvetta. Aina tämä ei silti riitä. Tästä syystä tarvitaan myös lastensuojelua.

Lastensuojelussa on painotettava viranomaisten välistä, lapsen edusta lähtevää yhteistyötä perheen kanssa. Näin vahvistetaan osallisuutta ja ehkäistään syrjäytymistä. Lastensuojelun ytimessä on aina oltava lasten oikeuksien kunnioittaminen.

Lastensuojelun riittävät työntekijäresurssit on turvattava ja ennen kaikkea ennaltaehkäisyyn on panostettava tarpeeksi. Lastensuojeluun tarvitaan aidosti yhteistoiminnallisten, integroitujen ja tutkittuun tietoon perustuvien palvelujen kehittämistä.

Työntekijöiden työolosuhteista huolehtiminen tukee jaksamista ja pysyvyyttä. Työntekijöiden välistä tehtäväjakoa ja yhteistyötä on tarvetta kehittää edelleen. Oleellista on minimoida työntekijöiden vaihtuvuus ja varmistaa, että sama työntekijä kulkee asiakkaan rinnalla lastensuojeluprosessin eri vaiheissa.

Lastensuojelulain mukaista moniammatillista yhteistyötä muiden ammattilaisten kanssa vahvistetaan. Joka hyvinvointialueella lastensuojelussa on käytössä lain mukaisesti oikeudellinen neuvonta.

Kokoomus

Kokoomuksen aluevaaliohjelmassa lastensuojelu mainitaan ainoastaan yhden kerran [9]:

Turvataan lapsiperheille riittävät tukipalvelut arjen helpottamiseksi ja lastensuojelun raskaiden palveluiden tarpeen ennaltaehkäisemiseksi.”

Keskusta

Keskustan ohjelmassa lastensuojelu mainitaan niin ikään kerran [10]:

Oikea-aikainen ja varhainen tuki sekä vahvat kotiin tuotavat palvelut ja perhetyö vähentävät lastensuojelun ja erityispalvelujen tarvetta.”

Perussuomalaiset

Perussuomalaisten aluevaaliohjelmassa nostetaan bullettina esiin, että lastensuojelu on kriisisissä ja ehkäisevään lastensuojelutyöhön sekä lastensuojelun avohuollon kehittämiseen tulee panostaa. Lisäksi ohjelman mukaan Perussuomalaiset haluavat siirtää resursseja ennaltaehkäisevän lastensuojeluun. Ohjelmasta löytyy myös oma kappaleensa lastensuojelulle [11]:

Lastensuojelussa työskentelevät joutuvat kestämään kovaa stressiä, kun voimakkaasti oireilevien lasten määrä on viime vuosina noussut. Erityisesti lastensuojelun avopalveluiden laatu on heikentynyt työmäärän voimakkaan kasvun takia.

Huostaanotettujen lasten lukumäärä taas on lähes tuplaantunut viimeisten 30 vuoden aikana 6 000 lapsesta reiluun 11 000:een. Julkisia resursseja on siirrettävä lastensuojelussa yhä enemmän ongelmia ehkäisevään suuntaan ja avohuollon laadun nostamiseen.

Poikkeuksellisen vaikeissa lastensuojelutapauksissa on henkilöstölle sallittava kohtuullisten kurinpitotoimenpiteiden käyttäminen ilman, että tästä tulee seuraamuksia. Suomalaiset perheet tarvitsevat kipeästi apua nuorten kasvattamisessa ja nuoret tukea koulupolullaan. Tätä hätähuutoa eivät suomalaiset päättäjät voi sivuuttaa.

Vihreät

Vihreiden aluevaaliohjelmassa lastensuojelun maininnat jakaantuvat eri osiin ohjelmaa [11]. Ensimmäistä kertaa lastensuojelu mainitaan ohjelman johdannon ensimmäisessä lauseessa, jossa kuvataan sitä, mistä aluevaaleissa on kyse. Lasten ja nuorten avun saaminen lastensuojelun työntekijöiltä on ensimmäinen esimerkki.

Toisen kerran ohjelma mainitsee lastensuojelun kuvaamalla, että erikoissairaanhoidon ja vaativien sosiaapalvelujen, kuten lastensuojelun välistä yhteistyötä tulee kehittää. Seuraavaksi mm. lastensuojelusta puhutaan esityksen kohdalla, jossa omavalvonnan riittävyyden ja toimivuuden varmistamiseksi halutaan palkata valvontakoordinaattoreita.

Edellä mainittujen lisäksi ohjelmassa on myös oma otsikkonsa lastensuojelulle:

Lastensuojelu

Lastensuojelun kuormittumisesta on puhuttu jo pitkään, ja pahimmillaan huostaanotolla yritetään paikata puuttuvia tai ruuhkautuneita nuorten päihde- ja mielenterveyspalveluja. Lastensuojelua kuormittavat toimimattomat hoitoketjut, aikuissosiaalityön katvealueet, pätevien työntekijöiden saatavuusongelmat ja suuri vaihtuvuus sekä neuropsykiatrisesti oireilevien lasten tarpeettoman herkkä ohjautuminen lastensuojelun asiakkaiksi.

Lastensuojelun avohuollon kehittäminen on otettava keskiöön. Perheiden tuki riippuu tällä hetkellä liiaksi siitä, millaista tukea missäkin on saatavilla. Lapsiperheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaavaa tukea on pystyttävä kehittämään.

Lastensuojelun keskiössä tulee aina olla lapsen edun toteutuminen. Lapsen tilanteen tunnistamisella ja perheen tukemisella tutussa kasvuympäristössä on tärkeä rooli. Perhettä tulee tukea yksilön sijaan kokonaisuutena.

Lapsiperheille on tarjottava matalalla kynnyksellä heidän tarvitsemaansa apua ja tukea jo ennen kuin tilanne vaatii lastensuojelun asiakkuutta. Vauva- ja pikkulapsiperheissä tuen tarve voi kevyimmillään olla käytännön apua arjessa selviämiseen, kodinhoitoon ja ohjausta turvallisen kiintymyssuhteen muodostamiseen.

Perhehoidon on oltava lastensuojelun sijaishuollon toteututtamismuodoista ensisijaista. Perhehoito on inhimillinen ja kodinomainen sijaishuollon toteuttamisen tapa, jossa lapselle taataan kodinomaiset kasvuolosuhteet, tarvittavat tukitoimet ja pysyviä, turvallisia ihmissuhteita. Tällä hetkellä perhehoitosijoitusten osuus kaikista sijoituksista vaihtelee merkittävästi eri alueilla.

  • Vihreä hyvinvointialue noudattaa lastensuojelun valtakunnallisia henkilöstömitoituksia. Tarvitsemme riittävästi koulutuksen aloituspaikkoja sekä joustoja alalle siirtymiseen.
  • Kaikilla hyvinvointialueilla pitää olla riittävät resurssit toteuttaa lakisääteisiä palveluita.
  • Hyödynnetään moniammatillista osaamista, sosiaaliohjaajien työparityöskentelyä sekä systeemistä työmallia. Palvelutarpeen arviointeja on myös tehtävä entistä enemmän siten, että työpari otetaan lapsen kasvuympäristöstä, jossa lapsi, nuori ja perhe jo tunnetaan.
  • Lastensuojelun painopistettä tulisi siirtää avohuollon tukitoimiin ja tarjota ensisijaisesti kotiin tuotavia palveluita kuten perhetyötä.
  • Lasta ja nuorta tulee kuulla häntä koskevissa asioissa ja päätöksissä.
  • Hyvinvointialueilla tulee kehittää jälkihuollon sisältöä ja eri toimintamuotoja niin, että tuemme nykyistä paremmin nuoria aikuisuuteen ja itsenäistymiseen.
  • Perhehoidon ja sijaishuollon palvelut ja perhehoitajien koulutus on hyvä keskittää maakunnallisiin yksiköihin.
  • Jälkihuoltoa pitää tarjota perhehoidossa erityisesti silloin, kun nuori on ollut sijoitettuna perhehoitoon.

Vasemmistoliitto

Vasemmistoliiton aluevaaliohjelmassa lastensuojelu löytyy omana kohtananaan Perheiden tukeminen kannattaa -otsikon alta [12]:

Lastensuojelun kasvavia menoja hillitään parhaiten, kun ongelmia ennaltaehkäistään. Se tarkoittaa panostusta varhaisen vaiheen tukeen, aikuissosiaalityöhön, päihde- ja mielenterveyspalveluihin ja lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseen.

Lastensuojelun on pystyttävä turvaamaan lasten oikeudet. Jotta asiakasturvallisuus voidaan taata, tulee lastensuojelun sosiaalityöntekijällä olla vastuullaan korkeintaan 25 lasta.  Hyvinvointialueiden on panostettava riittävästi työoloihin ja palkkaukseen, jotta ne saavat rekrytoitua pysyviä työntekijöitä. Hyvinvointialueiden tulee panostaa sijaisperheiden rekrytointiin ja tukemiseen. Hyvinvointialueiden on lisättävä omia lastensuojeluyksiköitä.

RKP:

RKP:n aluevaaliohjelmassa lastensuojelu on mainittu kaksi kertaa eri kohdissa [13]:

Meillä on Suomessa maailmanluokan julkiset lastenneuvolat ja ne muodostavat yhdessä oppilashuollon, opiskelijahuollon ja lastensuojelun kanssa tärkeän perheiden arkea tukevan kokonaisuuden.

”Haluamme taata lastensuojelun resurssien riittävyyden kiristämällä henkilöstön vähimmäistmitoituksen siten, että se on 35 asiakas sosiaalityöntekijää kohden.”

Kristillisdemokraatit:

Kristillisdemokraattien ohjelmassa lastensuojelun maininnat löytyvät Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -otsikon alla [14]:

Varhaisen tuen avulla voidaan monissa tilanteissa kokonaan välttää lastensuojelun asiakkaaksi päätyminen. Lastensuojeluun on osoitettava riittävät resurssit mitoitusten mukaiseen työhön.

Ohitetut ja unohdetut lapset ja nuoret aluevaaliohjelmissa

Kokonaisuudessaan poliittisten puolueiden aluevaaliohjelmat eivät paria poikkeusta lukuun ottamatta yllättäneet siinä, miten lastensuojelu on niissä esitetty ja mitä on nostettu esiin. Ohjelmissa toistuu jo vuosikymmeniä lastensuojeluun liittynyt näkemys siitä, että ennaltaehkäiseviä ja varhaisen tuen palveluja on vahvistettava. Tavoite itsessään on erinomainen. Sama tavoite on kuitenkin leimannut poliittista puhetta jo pitkään, mutta lastensuojelun sijaishuollon tarpeen kasvu on tästä huolimatta jatkunut. Tässä suhteessa ohjelmat eivät tarjoa juuri mitään uutta.

Työntekijöiden hyvinvoinnista, saatavuudesta ja yleisesti työskentelyolosuhteista ollaan aluevaaliohjelmissa hieman aiempaa kiinnostuneempia, jota voidaan pitää jonkinlaisena edistysaskeleena. Useimmissa ohjelmissa teema kuitenkin typistyy siihen, että halutaan noudattaa lain mukaista asiakasmäärien mitoitusta hyvinvointialueilla. Kai lain noudattamista voidaan pitää ihan kelpo tavoitteena poliittisille päätöksentekijöille.

Valopilkkuna aluevaaliohjelmissa lastensuojelun suhteen näyttäytyy erityisesti Vihreiden ohjelma, jossa lastensuojelu on kytketty laajempiin kysymyksiin, kuten koko vaalien tärkeyteen ja valvontaan. Laajuuteensa lisäksi Vihreiden ohjelman lastensuojelu-osio ilahduttaa mm. lasten kuulemisen sekä sijais- ja jälkihuollon esiin nostamisen osalta.

Huolta herättävästä esityksestä osana omaa lastensuojelu-osiotaan vastaavat Perussuomalaiset. Perussuomalaiset ovat valmiita hylkäämään lain, kansainväliset ihmisoikeussopimukset, kuten lapsen oikeuksien sopimuksen, ja tutkitun tiedon kaikki samalla kertaa esittämällä, että lastensuojelussa tulisi saada tehdä kurinpitotoimenpiteitä ilman seuraamuksia. Ohjelman esitys on haitallinen ja olisi toteutuessaan merkittävä takaisku kaikille niille pyrkimyksille, joita lastensuojelun tilanteen kohentamiseksi on vuosikymmenten aikana tehty.

Alueevaaliohjelmissa lähes kaikki poliittiset puolueet ohittavat ja unohtavat systemaattisesti lastensuojelun sijais- ja jälkihuollossa olevat lapset ja nuoret. Lastensuojelun sijaishuollossa asui vuonna 2020 yli 19 000 lasta ja nuorta. Jälkihuollossa olevia nuoria aikuisia oli yli 7 000 [16]. Näistä jokaisen lapsen ja nuoren elämä on vasta alkamaisillaan ja heille kuuluvat laadukkaat palvelut. Lastensuojelun sijais- ja jälkihuolto koskettaa vuosittain suoraan yli 25 000 lasta ja nuora, heidän läheisiään ja kymmeniä tuhansia työntekijöitä. Niihin panostetaan vuosittain miljardi euroa, joka tarkoittaa yli viittä prosenttia kaikista sote-menoista. Silti lastensuojelun sijais- ja jälkihuollon laatu sekä nämä lapset ja nuoret tulevat toistuvasti ohitetuiksi poliittisissa ohjelmissa ja osaltaan tätä kautta päätöksenteossa.

Lähteet:

  1. https://sosiaalityontiedeblogi.home.blog/2021/03/03/sosiaalinen-soten-sivuraiteella/
  2. https://twitter.com/OyVassoAb/status/1463132498863570952
  3. https://www.julkari.fi/handle/10024/143432
  4. https://onniwestlund.fi/2021/02/14/kiinnostaako-lasten-ja-nuorten-hyvinvointi-poliittisia-paatoksentekijoita/
  5. https://itla.fi/tutkimus-lapset-ja-lasten-hyvinvointi-eivat-nay-poliitikkojen-puheissa-eivatka-puolueiden-vaaliohjelmissa/
  6. https://yle.fi/uutiset/3-11535788
  7. https://sosiaalipoliittinenyhdistys.fi/julkaisutoiminta/blogi-sosiaalipolitiikka-2020/emme-tieda-mita-saamme-miljardilla-palveluiden-vaikuttavuudesta-tarvitaan-lisaa-tietoa/
  8. https://www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SDP/1429
  9. https://www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/1427
  10. https://www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KESK/1431
  11. https://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2021/12/Aluevaaliohjelma-FINAL.pdf
  12. https://www.vihreat.fi/aluevaaliohjelma/
  13. https://vasemmisto.fi/sotevaaliohjelma-2022/#collapse-14-hyvinvointialueilla-pitaa-rakentaa-toimivaa-demokratiaa
  14. https://val.sfp.fi/wp-content/uploads/Valprogram_fin_web.pdf#
  15. https://www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KD/1430
  16. https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/lapset-nuoret-ja-perheet/lastensuojelu/lastensuojelu

One thought on “Aluevaalit 2022 & lastensuojelu

Kommentit on suljettu.