Onni ränttää 02: Lastensuojelun markkinat

Tässä podcastin jaksossa Onni ränttää lastensuojelun markkinoistumisesta ja siitä, miten nopeasti ja pitkälti hallitsemattomasti lastensuojelun sijaishuolto on Suomessa muuttunut markkinaehtoiseksi toiminnaksi. Muutos on ollut niin nopea, että sen seurauksia on ehditty pohtia huomattavasti vähemmän kuin sen mittakaava edellyttäisi.

Jaksoon: https://rss.com/podcasts/onni-ranttaa/2572586/

Jakso pureutuu periaatteelliseen ristiriitaan, joka syntyy, kun lastensuojelua tuotetaan osakeyhtiölogiikalla. Yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa, kun taas lastensuojelun perimmäinen tavoite on turvata lapsen kasvu ja mieluiten tehdä itsensä tarpeettomaksi. On epärehellistä ja laiskaa väittää, etteikö tämä ristiriita olisi todellinen. Samalla jakso tekee näkyväksi sen, että lastensuojelun markkinoilla toimii hyvin erilaisia yrityksiä: monikansallisia, sijoittajien omistamia suuryrityksiä, suomalaisten toimijoiden omistamia voittoa tavoittelevia yrityksiä, pieniä yrityksiä sekä yhteiskunnallisia yrityksiä. Näillä toimijoilla on erilaisia tavoitteita, kannustimia ja toimintalogiikoita.

Räntissä käydään läpi myös markkinoiden historiallista kehitystä. 1980-luvulla valtaosa sijaishuollosta oli julkista toimintaa, mutta muutamassa vuosikymmenessä asetelma on kääntynyt lähes päinvastaiseksi. Nyt markkina on jälleen murroksessa: hyvinvointialueet lisäävät omaa tuotantoaan, osa yksityisistä yrityksistä ajautuu talousvaikeuksiin ja konkursseihin, ja koko järjestelmä hakee uutta tasapainoa.

Jakso nostaa esiin myös vähemmän puhutun ongelman, joka liittyy osaan yrityksistä: niiden toiminta ei tuota myönteisiä vaikutuksia yritysten ulkopuolelle. Yhteiseen lastensuojelun kehittämiseen osallistutaan vain vähän, jos se ei palvele suoraan liiketoimintaa. Yritykset eivät juuri osallistu tutkimuksen rahoittamiseen kuten terveydenhuollossa, ja kehittämistyön tulokset jäävät usein yritysten sisäisiksi hyödyiksi sen sijaan, että ne vahvistaisivat koko lastensuojelujärjestelmää.

Aiheeseen liittyvää:

Selvitys yksityisistä lastensuojelun yksiköistä: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-131-7

Lastensuojelun 24/7-yksiköt : Palvelutuotannon moninaisuus ja haasteet: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-666-4

Lastensuojelun sijaishuollon palvelutuotannon muutos 2018–2023 : Yksityistymisen ja markkinoistumisen trendien tarkastelu: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231211153183

Lastensuojelun laitoshoidon markkinoistuminen lainsäädännössä ja viranomaisasiakirjoissa: https://doi.org/10.30668/janus.120061

Lastensuojelun yksityistäminen on tehnyt toiminnasta epävakaata – ”Pitkään ajateltiin, että lapsilla ei pitäisi tehdä voittoa”: https://www.ku.fi/artikkeli/5173567-lastensuojelun-yksityistaminen-on-tehnyt-toiminnasta-epavakaata-pitkaan-ajateltiin-etta-lapsilla-ei-pitaisi-tehda-voittoa