Puhe
Puhuminen on minulle luontevaa. Olen kokenut esiintyjä ja viihdyn sekä suurilla että pienillä lavoilla. Oli kyse sitten pidemmästä luennosta, lyhyestä kommenttipuheenvuorosta, paneelikeskustelusta tai rennommasta dialogista. Rakennan puheenvuoroni aina yleisöä ja tilannetta kuunnellen, selkeästi ja vaikuttavasti.
Puhun mielelläni sosiaalialasta ja sosiaalihuollon kehittämisestä, lastensuojelusta ja sen rakenteista sekä teknologian mahdollisuuksista hyvinvoinnin ja palvelujen kehittämisessä. Minua kiinnostavat erityisesti myös tiedonhallinta ja tiedolla johtaminen, hatkaamiseen liittyvät ilmiöt sekä osallisuuteen ja kokemusasiantuntijuuteen liittyvät kysymykset. Näiden lisäksi tartun mielelläni myös muihin teemoihin, jotka kytkeytyvät työhöni ja yhteiskunnalliseen muutokseen. Tavoitteeni on herättää ajatuksia, tarjota uusia näkökulmia ja tehdä monimutkaisista ilmiöistä ymmärrettäviä.
Fasilitointi
Fasilitointi on yksi vahvuuksistani. Johdan keskusteluja ja työpajoja niin kasvokkain kuin verkossa, ja valitsen menetelmät aina ryhmän, tavoitteen ja tilanteen mukaan. Minulle fasilitointi on ennen kaikkea tilan luomista turvalliselle keskustelulle, yhteiselle ajattelulle ja uusien ratkaisujen syntymiselle.
Fasilitoin muun muassa yhteiskehittämisen työpajoja, organisaatioiden ja verkostojen kehittämispäiviä, Erätauko-keskusteluja sekä Tulevaisuustaajuus-työpajoja. Lisäksi toimin mielelläni tapahtumien juontajana ja huolehdin siitä, että kokonaisuus etenee sujuvasti, osallistujat tulevat kuulluiksi ja ilmapiiri pysyy innostavana ja rakentavana.
Hankevalmistelu
Hankkeistaminen on intohimoni. Muutan ideat, tarpeet ja mahdollisuudet toteuttamiskelpoisiksi hankkeiksi ja autan löytämään niille oikeat rahoituslähteet. Tunnen rahoituskentän laajasti ja tiedän, mitä vaaditaan, jotta hakemus ei ainoastaan täytä kriteerejä vaan erottuu edukseen ja vakuuttaa rahoittajan.
Autan hankeideoiden sparrauksessa ja konseptoinnissa, taustatietojen ja vaikuttavuusketjujen rakentamisessa sekä sopivien rahoituslähteiden kartoittamisessa. Voin myös kommentoida ja viimeistellä olemassa olevia hakemuksia tai kirjoittaa koko rahoitushakemuksen alusta loppuun. Olen erityisen kokenut lastensuojeluun, lasten, nuorten ja perheiden palveluihin, sosiaalihuoltoon sekä teknologiaan liittyvissä hankkeissa.
Asiantuntijapalvelut
Innostun uudesta, mutta arvostan myös toimivia rakenteita ja käytäntöjä. Tulen mielelläni mukaan tilanteisiin, joissa halutaan luoda uutta, purkaa vanhaa, vahvistaa vaikuttavuutta tai rakentaa tulevaisuuden ratkaisuja yhdessä.
Jos mietit, voisinko olla oikea henkilö johonkin tehtävään, ideaan tai projektiin, ota rohkeasti yhteyttä. Etsin mielelläni kanssasi selkeän ja tarkoituksenmukaisen tavan edetä.
onni.westlund(at)gmail.com