Blogin ja nettisivun taustaa

En vielä tiedä mitä tästä tulee, vai tuleeko mitään, tekeminen tuntui kuitenkin tarpeelliselta ja opin matkalla ainakin paljon uutta nettisivujen tekemisestä.

Minulla on jatkuvasti paljon ajatuksia, toiveita ja suunnitelmia, joista vain murto-osa on toteutettavissa tai viestittävissä niissä kanavissa, joita minulla on tällä hetkellä käytettävissäni. Halusin luoda nettisivut oppiakseni, mitä niiden tekeminen vaatii. Halusin luoda blogin, jotta minulla olisi väylä viestiä omia ajatuksiani.

Teemoja, joita tulen blogipostauksissani käsittelemään, on vielä tässä vaiheessa vaikea tarkalleen määrittää. Se on varmaa, että tulen kirjoittamaan paljon lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnista, erityisesti lastensuojelusta ja sijaishuollosta. Joitain muitakin alustavia ideoita on, mutta ne saa vielä hautua valmiiksi ideoiksi ihan rauhassa.

En ole asettanut minkäänlaisia tulostavoitteita blogilleni. Ehkä ajatukseni ja kirjoitukseni kiinnostavat joitakin ihmisiä, ehkä ei. Pääsen kuitenkin itse kirjoittamalla jäsentämään omia ajatuksiani ja toiveitani paremmasta maailmasta, jos se resonoi myös muissa ihmisissä, se on tietysti hienoa.

Saan työskennellä päivisin maailman parhaassa työssä lastensuojelun kehittämisyhteisö Pesäpuu ry:ssä. Vapaa-ajalla toimin Pirkanmaan Talentian hallituksen jäsenenä, Talentian hallituksen varajäsenenä, Yeesi ry:n hallituksen jäsenenä ja Facebookissa toimivan Sosionomien uraverkoston (7 500 jäsentä) ylläpitäjänä. Kirjoittelu blogiin saa luultavasti siis kimmokkeita myös näistä kiinnostuksen ja tekemisen kohteistani, vaikka nettisivut ja blogi eivät millään tavalla suoraan linkitykään edellä mainittuihin tahoihin.

Katsotaan siis yhdessä mitä tuleman pitää. Annan itselleni tilaa testailla, mokailla ja pitää hauskaa tämän kanssa. Muutamaan aikaisempaan kirjoitukseeni, tekemisiin ja minuun voi tutustua esimerkiksi alla listattujen linkkien kautta.

Toimitin yhdessä kahden huippukollegan kanssa 101 kirjettä -julkaisun, joka kokoaa yhteen lastensuojelun sijaishuollossa asuvien ja asuneiden nuorten kokemuksia sosiaalityöntekijöistä ja sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuudesta.

Sain ajatella ja kirjoittaa yhdessä nuorten kohtaamisesta ja dialogisuudesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen blogiin yhdessä Jukka Pyhäjoen ja Elina Vesterisen kanssa, nuorten avustuksella tietetenkin.

Erätauko-säätiö halusi kuulla kokemuksiani Erätauko-keskustelumallin hyödyntämisestä ja hyödyistä, joita uskon lastensuojelussakin olevan todella paljon.

YLE:llä on muutamakin juttu, jossa olen ollut mukana: Tässä maininta Vuoden aikuinen tittelistä, jonka Tampereen kaupunki päätti myöntää minulle vuonna 2020. Lisäksi olin mukana keskustelemassa YLEn tuottamassa Huostassa-keskustelusarjassa lastensuojelun sijaishuollossa tapahtuvasta kaltoinkohtelusta, joka kuunneltavissa täältä.

Kaikkea muutakin varmasti löytyy, mutta näistä voi aloittaa.

-Onni