Sijaishuolto­pai­kas­ta luvatta poistuminen

Sijaishuollossa asuvien nuorten sijaishuoltopaikasta luvatta poistuminen ja sinne palaamatta jättäminen on ollut toistuvasti esillä mediassa viimeisen reilun vuoden aikana [1, 2]. Erityisen paljon pinnalla aihe on ollut syksystä 2020 alkaen ja aiheeseen on ottanut useamman kerran kantaa poliisit [3, 4], lastensuojelun työntekijät [5, 6] ja kansanedustajat [7, 8]. Yhteistä näille puheenvuoroille on ollut se, että niissä on toistuvasti esitetty karkailuun puuttumisen ongelmaksi lastensuojelulakia tai lain tulkintoja. Ratkaisuksi karkailuun puuttumiseksi on esitetty mahdollisuuksia rajoittaa lasten perus- ja ihmisoikeuksia nykyistä lainsäädäntöä laajemmin.

Tammikuussa 2021 julkiseen keskusteluun ovat osallistuneet myös mm. SOS-lapsikylän lapsioikeuslakimies Mirjam Araneva blogikirjoituksellaan [9] ja lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen ja STM:n neuvotteleva virkamies Susanna Hoikkala mielipidekirjoituksellaan [10]. Niin Araneva kuin Pekkarinen ja Hoikkala muistuttavat kirjoituksissaan laissa olemassa olevista keinoista, joilla sijaishuollossa asuvia lapsia ja heidän perus- ja ihmisoikeuksiaan voidaan jo nykyisellään rajoittaa.

Tämän tekstin tarkoituksena ei ole luoda vastakkainasettelua, vaan tehdä näkyväksi, että samaa ilmiöitä tarkastellaan erilaisista näkökulmista, jotka kaikki osaltaan lisäävät yhteistä ymmärrystä ilmiöstä ja sen kompleksisuudesta. Ilmiön ja siihen liittyvien haasteiden ymmärtäminen on keskeistä, jotta voidaan siirtyä kohti tehokkaita ja vaikuttavia ratkaisuehdotuksia, yhdessä.

Koitan tässä blogikirjoituksessa tarkastella sijaishuoltopaikasta luvatta poistumista osana laajempaa lastensuojelun kokonaisuutta, sen taustalla olevia ja ohjaavia periaatteita ja osaltani lisätä yhteistä ymmärrystä aiheeseen liittyen.

Lähtökohtana ihmis- ja perusoikeuksien toteutuminen

Ihmis- ja perusoikeudet ovat jakamattomat ja kuuluvat kaikille ihmisille. Näiden oikeuksien rajaamisen tulisikin olla viimesijainen keino tavoitteeseen pääsemiseksi ihan missä tahansa asiassa, myös lastensuojelussa. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna onkin outoa, että sijaishuollossa asuvien nuorten perus- ja ihmisoikeuksien rajaamista on esitetty niin laajasti ensimmäisenä – ja usein ainoana – keinona puuttua sijaishuoltopaikasta luvatta poistumisiin. Näiden oikeuksien rajoittamista on usein perusteltu sillä, että tiettyjen oikeuksien rajaaminen varmistaa osaltaan laajemmin oikeuksien toteutumisen. Tästä huolimatta perustelut tuntuvat ontuvilta.

Nuorten perus- ja ihmisoikeuksien rajoittaminen olisi luultavasti nopeampaa, helpompaa ja halvempaa, kuin asioihin puuttuminen muilla keinoin, mutta mikään näistä ei ole riittävä peruste sille, että niin tulisi tehdä. Ratkaisuja tulisikin etsiä ensisijaisesti muita keinoja hyödyntäen.

Itselleni vaatimukset ja perustelut nuorten ihmis- ja perusoikeuksien rajaamiselle tuntuvat entistä vaikeammilta ymmärtää, kun sijaishuoltopaikasta luvatta poistumista tarkastelee kokonaisuutena. Kyseessä ei ole uusi ilmiö, vaan se on ollut osa lastensuojelua aina ja se nousee esiin esimerkiksi lastensuojelun menneisyyselvityksessä [11]. Vaikka kyseessä ei ole uusi ilmiö, siitä ei tiedetä tutkimusten valossa juuri mitään. Lastensuojelun Keskusliitto on tehnyt aiheeseen liittyvän selvityksen vuonna 2013 ja HTT, poliisi Sami Isoniemi väitöskirjan vuonna 2019 [12, 13]. Isoniemi esittää väitöskirjassaan laajasti konkreettisia toimenpiteitä, joiden avulla toimintaa voitaisiin kehittää ilman, että lasten perus- ja ihmisoikeuksia tarvitsisi entisestään rajoittaa.

Isoniemen väitöksen ja hatkaselvityksen lisäksi emme siis tiedä juuri mitään siitä, miten kaikki yli 300 kuntaa, yli 700 lastensuojelulaitosta, 11 poliisilaitosta ja kaikki muut toimijat käytännössä työskentelevät aiheeseen liittyen. Onko meillä olemassa yhteneväiset toimintakäytännöt, joiden toimivuutta on arvioitu, vai toteuttavatko kaikki tahot asioita omalla tavallaan? Onko organisaatioissa ja yksiköissä käytössä toimintaohjeita luvatta poistumisiin liittyen, ja noudatetaanko niitä, vai toimivatko kaikki tuhannet työntekijät omalla tavallaan? Meillä ei olemassa tutkittua tietoa tai selvityksiä edes siitä, miksi nuoret hatkaavat?

Niin kauan, kuin meillä ei ole oikeasti edellä mainituista ja monista muista kysymyksistä edes jonkinlaista yhteistä näkemystä ja tietoa, ei ole nähdäkseni perusteltua lähteä rajoittamaan nuorten perus- ja ihmisoikeuksia entisestään. En kuitenkaan tässä kirjoituksessa lähde tarkemmin avaamaan edellä mainittuja asioita, sillä teen niitä päivätöissäni, vaan tarkastelen aihetta tarkemmin vähän toisesta näkökulmasta, joka ei ole noussut keskustelussa esiin.

Nuorten pitäisi sitoutua palveluihin, mutta sitoutuvatko palvelut nuoriin?

Sijaishuoltopaikasta luvatta poistumiseen liittyen on puhuttu paljon nuorten sitoutumisesta tai sitoutumattomuudesta palveluihin. Näissä keskusteluissa on kuvattu, että sijaishuoltopaikoista luvatta poistuvat nuoret eivät sitoudu palveluihin ja sen takia esimerkiksi rajoitusten lisääminen olisi perusteltua, jotta nuoret saataisiin sitoututettua palveluihin.

Puhe ihmisten sitoutumisesta palveluihin osana lastensuojelua on aika haasteellista. Lapset ja nuoret eivät sitoudu muualta määriteltyihin ja abstrakteihin asioihin, kuten palveluihin, vaan sitoutumista tapahtuu lähtökohtaisesti toisiin ihmisiin. Laajasti tiedossa oleva ja tunnustettu sosiaalityöntekijöiden liiallinen työmäärä sekä työntekijöiden vaihtuvuus ei ole tässä kohtaa enää kenellekään yllätys. Lastensuojelun sosiaalityö ei siis tällä hetkellä pysty toimimaan suhdeperustaisesti niin, että sitoutumista lapsen ja työntekijän välille voisi tosiasiallisesti ja yhdenvertaisesti ympäri Suomea syntyä.

Sitoutuminen palveluihin lastensuojelulaitosten arjessa tarkoittaa sekin sitoutumista ihmisiin. Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlan tilaaman ja THL:n toteuttaman Mikä auttaa? Tutkimusperustaiset ja käytännössä toimivat työmenetelmänät teininä sijoitettujen lasten hoidossa -raportti [14] vahvistaa tätä näkemystä entisestään. Raportissa selvitettiin toimivia työmenetelmiä yli tuhannen tutkimustartikkelin joukosta. Yhtä toimivaa työmenetelmää sieltä ei kuitenkaan löydetty. Sen sijaan raportissa nousee jälleen kerran esiin se, että yksittäisten menetelmien sijaan tuen vaikuttavuus perustuu nuorten ja heitä kohtaavien työntekijöiden vuorovaikutukseen. Nuoret toivovat tutustumista, heidän kokemuksiensa ja ehdotustensa kuulemista sekä aikuisten kiireetöntä aikaa.

Onko lastensuojelun prosessit ja rakenteet sellaiset, jotka tukevat työntekijöiden mahdollisuuksia kohtaamisiin, tutustumiseen ja laadukkaaseen vuorovaikutukseen?

Nuorten arjessa kohtaamien työntekijöiden vaihtuvuus

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden osalta keskustelu, rekrytointivaikeudet ja työntekijöiden jatkuva vaihtuvuus on johtanut siihen, että palkkaukseen ja työhyvinvointiin on alettu kiinnittämään huomiota. Sosiaali- ja terveysministeriö esittää vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän loppuraportissa [15], hallitusohjelman kirjausten mukaisesti, että lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä voi olla enintään 35 lasta asiakkaana vuodesta 2022 lähtien. Myös kuntien tasolla kehittämistoimiin on alettu ja palkkausta on nostettu, usein vasta esim. aluehallintoviraston puututtua tilanteseen, kuten esimerkiksi Tampereella [16].

Sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärien kohtuullistaminen, palkkojen tarkistus työn vaativuutta vastaavalle tasolle ja työhyvinvoinnista huolehtiminen ovat kaikki ehdottoman kannatettavia asioita. Toivottavasti tämä helpottaa ja mahdollistaa edes hieman paremmin sosiaalityöntekijöiden työtä myös sijaishuoltopaikasta luvatta poistumisiin liittyen tulevaisuudessa. Sosiaalityöntekijöillä on merkittävä rooli sijaishuollossa asuvien nuorten elämässä.

Julkisessa keskustelussa on kiinnitetty siis jossain määrin huomiota sosiaalityöntekijöiden työn edellytyksille. Samanlaista keskustelua ei ole kuitenkaan käyty ja huolta työn tekemisen edellytyksistä esitetty lastensuojelulaitosten työntekijöistä. Viimeksi mainitut ovat kuitenkin niitä työntekijöitä, jotka työskentelevät lasten ja nuorten kanssa arjessa. He ovat niitä ihmisiä, joilla tulisi olla mahdollisuus luoda luottamuksellisia, mahdollisimman pitkäkestoisia ja laadultaan vaikuttavia vuorovaikutussuhteita. Niitä, joihin nuoret voisivat lastensuojelulaitoksissa sitoutua.

Vuonna 2020 sijaishuollon ammattilaisten joukko, joka koostui lähinnä palveluita tuottavista tahoista, nosti esiin haasteita saada päteviä työntekijöitä rekrytoitua lastensuojelun laitoshoitoon [17]. Kannanottossa kuvattiin hyvin sijaishuollon työkentän moninaisuutta ja osaamistarpeita sekä kuinka toimintaa joudutaan ylläpitämään tuntityöntekijöiden avulla, kun päteviä työntekijöitä ei saada rekrytoitua. Siinä nostettiin hyvin esiin myös se, että lastensuojelulaitoksiin palkattavat työntekijät, usein vastavalmistuneet sosionomit, uupuvat nopeasti ja vaihtavat kevyempiin töihin. Kannanoton lopputulemana oli, että ”nykyisessä henkilöstötilanteessa on mahdotonta toteuttaa lapsen oikeutta erityiseen huolenpitoon, suojeluun ja kasvatukseen”.

Kannanotto oli vahva viesti sijaishuollon laitoshoidon nykytilanteesta, joka on noussut esiin myös muissa yhteyksissä. Sijaishuoltopaikasta luvatta poistumisia tulisikin tarkastella myös tästä näkökulmasta. Kuten palveluntuottajat kannanotossaan kuvasivat, arjessa työtä tehdään jatkuvasti vaihtuvan henkilöstön toimesta. Tämä rakenteellinen epäkohta haastaa koko sijaishuoltoa ja osaltaan vaikuttaa myös sijaishuoltopaikasta luvatta poistumisiin. Työntekijöiden jatkuvalla vaihtuvuudella on kohtuuttomia seurauksia lapsille ja nuorille, joilta odotetaan sitoutumista, luottamussuhteen luomista ja kiinnittymistä jatkuvasti uusiin ihmisiin, jotka kohta taas katoavat heidän elämästään. Vaihtuvuudella on omat vaikutuksensa myös esimerkiksi johtamiseen, työyhteisön hyvinvointiin ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa.

En ole samaa mieltä kannanotossa esitetystä näkemyksestä, että sosionomikoulutus ei nykymuodossaan vastaisi lastensuojelun sijaishuollon tarpeisiin. Sosionomikoulutuksen tietoperusta muodostuu laajasti eri tieteenaloista ja se antaa laaja-alaisen osaamisen sosaalialan eri kentille. Ja näin tulee ollakin. Sosionomikoulutuksen sijaan näkisin haasteena sen, että työntekijöiden vaihtuvuus ei mahdollista osaamispääoman kertymistä sijaishuoltoon. Jokaisen työntekijävaihdoksen seurauksena menetetään osaamista, joka on kertynyt työssäolon aikana erityisesti sijaishuoltoon liittyvistä asioista, jonka seurauksena uuden oppimisen aloittaa uusi työntekijä.

Sen lisäksi, että nuorten elämään liittyvistä päätöksista vastaavat sosiaalityöntekijät vaihtuvat tiuhaan, myös nuorten arjessa ja asuinpaikassa olevat aikuiset vaihtuvat jatkuvasti. Mieti omalle tai lapsesi kohdalle vastaava tilanne. Syntyisikö luottamusta, sitoutumista, muutoskyvykkyyttä tai motivaatiota tehdä asioita toisin vai vetäisikö tutut yhteisöt ja toimintamallit puoleensa tällaisesta tilanteesta?

Työntekijöiden palkkaus ja hyvinvointi

Sijaishuollon laitoshoidossa tehtävä työ on vaativaa ja se sisältää paljon erityistä osaamista vaativia sisältöjä, kuten esimerkiksi toimiminen sijaishuoltopaikasta luvatta poistuneiden nuorten kanssa ja heidän etsintänsä. Työntekijöillä edellytetään ja toivotaan olevan monenlaista ja -tasoista osaamista toimia nopeastikin muuttuvassa ympäristössä.

Palkkauksella on oma roolinsa työntekijöiden sitoutumisella työhön, työhyhteisöön ja motivaatioon kehittyä ja kehittää omaa työtään. Useamman vuoden työpaikkailmoituksia selanneena näyttäisi siltä, että lastensuojelulaitoksissa palkkaus asettuu yksityisen (90% työntekijöistä) sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen G19-G24 palkkaluokkiin [18]. Euroissa tämä tarkoittaa ilman työkokemusta 1992,80 € – 2370,36 € ja yli 11 vuoden työkokemuksella 2236,54 € – 2695,72€ (pk-seudulla marginaalisesti korkeammat palkat). Matalaa palkkatasoa saatetaan perustella erilaisilla mahdolisuuksilla saada ilta-, yö- ja pyhälisiä, koska kyseessä on usein kolmivuorotyö. Perustelu ontuu niin pahasti, että sitä ei varmasti tarvitse edes tässä sen enempää avata.

Vaativasta työstä lastensuojelun sijaishuollon laitoshoidossa maksetaan siis pääasiassa pienempää palkkaa, kuin suomalaisten mediaani-, keski- ja yleisin palkka ovat [19]. Huolta laitoshoidossa työskentelevien ammattilaisten palkoista, joista suurin osa on 3,5-vuotisen korkeakoulutuksen käyneitä sosionomeja, ei olla juuri esitetty.

Toteutin vuoden vaihteessa harrastusmielessä yhteenvedon sosionomien uraverkostossa järjestämästäni palkkakeskustelusta ja -kyselystä, joihin osallistui lähes 400 sosionomia eri sosiaalihuollon osa-alueilta [20]. Yhteenvedossa nousee esiin, että sosionomien matala palkkaus vaikuttaa laajasti sitoutumiseen omaan työhön ja työyhteisöön. Oman itsensä ja työn kehittäminen ei ole erityisen houkuttelevaa, koska niillä ei ole mitään vaikutusta palkkauksen tasoon. Vastuun lisääntyminen ja esimerkiksi vastaavana ohjaajana toimiminen ei välttämättä ole taloudellisessa mielessä kannattavaa, koska ilman lisiä, vastuun lisääntyminen vaikuttaa tulotasoon heikentävästi. Esihenkilönä toimimisesta saattaakin olla hyötyä ainoastaan uuden, parempaa palkkaa maksavan työn etsinnässä. Sosionomit kuvasivat vastauksissaan matalalla palkkatasolla olevan suoria vaikutuksia myös työssä jaksamiseen ja sitä kautta kykyyn auttaa asiakkaina olevia ihmisiä. Yhteenvedosta käy ilmi, että sosiaalialan matala palkkataso tarkoittaa osalla jatkuvaa stressiä omasta (ja perheen) taloudellisesta tilanteesta, laskujen maksamisen priorisointia ja omasta virkistäytymisestä luopumista.

Vaikka em. yhteenveto koski sosiaalialaa yleisesti, niin sijaishuollon laitoshoidon palkkoja tarkastellessa herääkin kysymys: kuka jaksaa vaativaa ja haastavaa työtä, jos joutuu elämään sen lisäksi jatkuvassa niukkuudessa itse? Kuka suojelee suojelijaa?

Aikaisemmin kirjoituksessa mainittu THL:n tuore raportti alleviivaa sekin työntekijöiden hyvinvoinnin ja työyhteisön eheyden merkitystä hoidon ja tuen vaikuttavuuden kannalta. Tästä näkökulmasta tarkasteluna keskeisiä sijaishuollon laadun lisäämisen ja sijaishuoltopaikasta luvatta poistumisiin puuttumiseen liittyviä keinoja olisikin mielestäni henkilöstön hyvinvoinnista huolehtiminen töissä ja palkkauksen korottaminen työn vaativuutta vastaavalle tasolle, joka mahdollistaa työntekijöiden hyvinvoinnin myös heidän omassa arjessaan.

Luultavasti uuden ja enemmän perus- ja ihmisoikeuksien rajoittamista mahdollistavan lainsäädännön toteuttaminen olisi helpompaa, kuin vaatia lisää rahaa vuosittain lähes miljardin maksavaan ”menoerään”. Lastensuojelun kysymys ei kuitenkaan ole ainoastaan lastensuojelun sisäinen kysymys, vaan merkittävissä määrin myös poliittinen kysymys.

Miten me voisimme yhdessä vaikuttaa siihen, että työn rakenteet ovat toimivia, ja myös poliittiset päätöksentekijät näkisivät sen arvon ja tuottaman hyödyn?

Yhteenvetoa:

Viimeaikaisella keskustelulla sijaishuoltopaikasta luvatta poistumisiin liittyen ja vaatimuksilla mahdollistaa laajamittaisempi rajoittaminen koitetaan nähdäkseni vastata useisiin rakenteellisiin ja systeemitason haasteisiin, jotka lastensuojelua ja sijaishuoltoa koskettavat. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että meidän on ehdottomasti koitettava löytää ratkaisuja näihin ongelmiin ensisijaisesti aivan muilla keinoin.

Sen sijaan, että odotamme nuorten sitoutuvan palveluihin, joissa ihmiset ympärillä vaihtuvat jatkuvasti, meidän tulee löytää ratkaisuja, joilla ihmiset saadaan viihtymään työssään lastensuojelun sijaishuollossa. Yksi keino tämän varmistamiseksi on työntekijöiden hyvinvoinnnista ja jaksamisesta huolehtiminen, työhön sitoutumisen tukeminen ja palkkauksen tarkastelu tasolle, jossa se vastaa työn vaativuutta, osaamisen lisäämisestä ja kehittämismyönteisyydestä tulisi palkita ja palkkauksen mahdollistaa työntekijöiden palautamisen myös työajan ulkopuolella.

Lopuksi

Sijaishuoltopaikasta luvatta poistuminen on ilmiönä kompleksinen, jota tulee tarkastella laajasti erilaisista näkökulmista. Yhteen blogikirjoitukseen mahtuu rajallinen määrä tekstiä ja ajatuksia, joten tässäkin kirjoituksessa on ollut mahdotonta tuoda esiin kaikkia niitä asioita, jotka olisivat tärkeitä ymmärtää ja joihin tulisi löytää yhdessä ratkaisuja. Yhteistä aiheesta käydyssä keskustelussa on varmasti huoli lasten ja nuorten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. On tärkeää, että keskustelua jatketaan ja ratkaisuehdotuksia ilmiöön puuttumiseksi koitetaan löytää yhdessä.

Vielä lopuksi sijaishuoltoon yleisesti, mutta myös sijaishuoltopaikasta luvatta poistumisiin liittyviä asioita, jotka olivat mukana kirjoituksen eri vaiheissa ja joista olisin voinut kirjoittaa laajemmin. Lisäksi näistä asioista tarvittaisiin kipeästi lisätietoa ja ymmärrystä, ja niiden tulisi mielestäni olla ensisijaisia ratkaisujen etsimisen paikkoja rajoittamistoimenpiteiden lisäämisen sijaan.

Lista sekalaisessa järjestyksessä eikä missään nimessä kaiken kattava.

Sijaishuollon markkinaistuminen: tiedämme aiheesta yllättävän vähän, vaikka muutos viimeisten kymmenien vuosien aikana on ollut merkittävä. Julkisia rekistereitä selatessa näkee, että yksityiset sijaishuollon palveluntuottajat tuottavat huomattavia voittoja vuosittain. Kiinnostaako viivan alle jäävä tulo enemmän, kuin se, että esimerkiksi sijaishuoltopaikasta luvatta poistuneiden nuorten etsintään oltaisiin selkeästi resurssoitu työntekijäpanosta?

Nuorten omat kokemukset vaihtuvista työntekijöistä: Tapaan päivätöissäni vuosittain satoja nuoria, joilla on kokemusta sijaishuollosta asumisesta. Nuorilla saattaa olla ollut useita kymmeniä omaohjaajia sijaishuollossa asumisen aikana. Miten nuoret itse näkevät sitoutumisen näihin ihmisiin ja sijaishuoltoon?

Sijaishuollon tilallisuus: Lastensuojelussa ja sijaishuollossa on myös tilallinen ulottuvuus, vaikka pääasiassa sitoutuminen tapahtuukin ihmisten välillä. Miten lastensuojelulaitosten tilalliset ratkaisut tukevat nuorten sitoutumista uuteen ympäristöön, onko sitä kukaan miettinyt tai tutkinut? Miten luodaan positiivisia tilallisia merkityksiä sijaishuoltopaikkaan?

Etäisyydet: Olen törmännyt useinkin ajatukseen siitä, että päihteitä käyttävä nuori on saatava mahdollisimman kauas päihteitä käyttävistä kavereista. Olen samaa mieltä siitä, että henkistä etäisyyttä on hyvä saada, mutta mielestäni sitä ei tarvitse tehdä sijoittamalla lapsi satojen kilometrien päähän. Kansainvälisesti aiheesta käydään laajakin keskustelua aiheeseen liittyen.

Sijaishuoltopaikasta luvatta poistumisen monet syyt: Sijaishuoltopaikoista poistutaan luvatta useista erilaisista syistä. Itse olen tarkastellut tässä tekstissä aihetta ilmiötasolla. Yleensä taustalla vaikuttavina syinä on halu päästä pois jostakin tai halu päästä kohti jotakin.

Sosionomikoulutuksen sisällöt ja sen tarjoamat valmiudet: Sosionomikoulutus tarjoaa laaja-alaista osaamista eri sosiaalihuollon sektoreilla toimimista varten, kuten sen kuuluukin. Koulutuksen antamat kompetenssit ja ydinosaaminen sopii oikein hyvin sijaishuollossa tehtävään työhön.

Sijaishuollossa työskentelevien työntekijöiden osaaminen: Sijaishuollossa (ja sen yhdyspinnoilla) työskentelee kymmeniä tuhansia työntekijöitä. Miten varmistetaan yhdenvertaisesti kaikkien ammattilaisten kyvykkyyksien vahvistaminen toimia haastavassa tehtävässä? Yhtenä (helppona ja halpana) ratkaisuna voisi olla osaamisen vahvistamiseen MOOC:t (Massive open online course) yhdessä eri toimijoiden tuottamana ja päivittyvällä sisällöllä.

Sijaishuollon laitoshoidossa olevien työntekijöiden osaamisprofiilit: Olen sellaisessa käsityksessä, että nykyisellään laitoshoidossa työntekijät tekevät samoja asioita riippumatta heidän taustakoulutuksestaan. Ajatus siitä, että esimerkiksi ammattikoulun käynyt lähihoitaja ja ammattikorkeakoulun käynyt sosionomi tekevät samoja asioita tuntuu hieman hassulta. Koulutukset ovat kuitenkin erilaiset ja tarjoavat valmiudet täysin erilaiseen työskentelyyn, vaikka sisältävät myös samoja asioita.

Minkälaisia teoreettisia viitekehyksiä sijaishuollossa tehtävässä työssä on käyttössä: Uskon vahvasti siihen, että vaikuttavimmat ja parhaat palvelut syntyvät yhdistämällä tutkittua, ammatillista ja kokemuksellista tietoa. Hyvin vähälle huomiolle lastensuojelua ja sijaishuoltoa koskevassa keskustelussa on jäänyt se, minkälaisista teoreettisista viitekehyksistä ja työskentelyorientaatioista käsin työtä ylipäätään tehdään ja miten se näkyy arjessa?

Vaihtelevat kilpailutuskäytännöt: Sijaishuollon palveluiden kilpailutus on viidakko, jota laaja joukko kuntia ja kuntien yhteenliittymiä toteuttaa erilaisin tavoin ja vaatimuksin, johon palveluntuottajien pitäisi pystyä vastaamaan. Pahimmillaan kilpailutuskäytännöt estävät sijaishuollon tavoitteiden toteutumista ja synnyttävät tarpeettomia sijaishuoltopaikan muutoksia lapsille.

Lastensuojelun prosessien suunnitelmallisuuden varmistaminen: Lastensuojelun tulee vastata yksittäisen lapsen tarpeita ja sen tulisi olla suunnitelmallista jokaisella askeleella. Nykyisellään suunnitelmallisuutta haastaa esimerkiksi se, että ajoittain on akuuttia pulaa sijaishuoltopaikoista, joten lapset ja nuoret saatetaan laittaa sellaiseen paikkaan, joka ei vastaa heidän hoidon ja tuen tarpeitaan.

Lastensuojelulaitosten paikkamäärät: Ovatko lastensuojelulaitosten paikkamäärät nykyisellään liian suuria, kun suurimmassa osassa laitoksista on seitsemän paikkaa (+ yleensä yksi ekstrapaikka). Mahdollistaisiko pienemmät paikkamäärät toisenlaisen työskentelyn?

Toimivat käytännöt: Meillä on olemassa toimivia käytäntöjä, joilla esimerkiksi sijaishuoltopaikasta luvatta poistumisia on onnistuttu vähentämään, poissaolojen pituutta lyhennettyä, nuorten etsinnän toteuttamista tuloksekkaasti ja uudelleen luvatta poistumisia vähennettyä.

Ohjaus ja valvonta: Lastensuojelun laitoshoitoa valvovat monet eri tahot. Näkemykset toiminnan laillisuudesta, toimintakäytännöistä ja tavoista vaihtelevat valvovien viranomaisten kohdalla hyvinkin laajasti. Nykyisellään ohjauksesta on lähes turha puhua, koska sitä ei ole tarjolla.

Monialaisen yhteistyön tekeminen: Sijaishuoltoa ja sijaishuoltopaikasta luvatta poistumista tehdään aina yhdessä laajan toimijaverkoston kanssa. Yhteistyötä haastavat kuitenkin esimerkiksi muiden palveluiden kokonaan puuttuminen (päihdepalvelut), hoitoon pääsemisen mahdottomuus, vaikka olisi esim. itsemurhayritys alla (psykiatria) ja lapsen edun vastainen ohjeistus toiminnasta (poliisi).

Turvallisuuden lisääminen sijaishuoltopaikasta luvatta poistumisen aikana: Kaikkia luvatta poistumisia on luultavasti vaikea saada millään keinoilla kokonaan pois sijaishuollosta. Tästä syystä olisi tärkeää yhdessä luoda tapoja ja keinoja, joilla luvattomien poissaolojen aikana nuorten turvallisuutta voitaisiin vahvistaa erilaisin keinoin.

Vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän raportti: Jätin tekstin tarkastelussa työryhmän raportin ja esittämät muutosehdotukset tarkoituksellisesti käsittelemättä. En ole kaikkien esitettyjen muutosten kannalla, mutta sieltä löytyy paljon myös hyviä ja toimintaa selkeyttäviä ehdotuksia. Lausuntopalvelusta kuka tahansa voi lausua aiheeseen liittyen [21].

Kouluterveyskysely: Vähemmälle huomiolle keskustelussa on jäänyt myös vuoden 2019 kouluterveyskyselun tulokset [22]. Tulosten tuottaman tiedon pohjalta on hyvin hämmentävää, että keskustelua ei ole juuri syntynyt. Lastensuojelulaitoksissa asuvista nuorista tyytymättömiä asumiseensa sijaishuoltopaikassa oli 69% nuorista, turvattomaksi olonsa koki 42% nuorista, nuorista 59 % ei kokenut sijaishuoltopaikkaa hyvänä paikkana asua, 51% koki, että heitä ei kohdella reilusti, 39% nuorista ei ollut mahdollisuus noudattaa itselleen tärkeitä arvoja, 67% ei kokenut voivansa vaikuttaa yhteisöön sääntöihin ja 51% koki, ettei voi vaikuttaa asuinpaikkansa arkeen. Näihin vaikuttamalla pystyttäisiin luultavasti ehkäisemään sijaishuoltopaikasta luvatta poistumisia aika paljon.

Perhehoito: Sijaishuoltopaikasta luvatta poistumisia tapahtuu myös perhehoidosta, josta keskustelua ei ole juuri käyty ja sen yleisyydestä ei ole mitään tietoa kenelläkään.

Kansainvälinen tieto: Kansainvälisesti on olemassa huomattavasti enemmän tietoa tästäkin ilmiöstä, jota tulisi tarkastella laajemmin ja miettiä, mitä yhteistä ja mitä eroavaisuuksia löytyy sekä miten siellä on aihetta lähestytty.

Sijaishuoltopaikkojen muutokset: Sijaishuoltopaikkojen muutoksista ei ole olemassa selkeää tietoa. Useissa tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että näitä kertyy useampia kaikille lapsille ja nuorille sijaishuollossa. Ammattilaisten ja nuorten kertomukset todentavat tutkimustietoa aiheesta. Joskus muutokset ovat välttämättömiä, mutta eivät aina. Miten muutokset suhteutuvat kilpailutuskäytäntöihin, olemassa oleviin tukimuotoihin ja palveluntuottajien tulostavoitteeseen?

Lähteet: